Kulttuurinäyttämö Kaunisniemeen

Suomussalmen kesäteatteri vanha näyttämö

Suomussalmen kunta rakennuttaa Leader-rahoituksen turvin Suomussalmen kesäteatterin näyttämön päälle kiinteän katoksen. Elävä Kainuu Leader ry:n rahoituspäätös hankkeelle on saatu kesäkuun alussa. Suomussalmen kunta toimii hankkeen hakijana ja hallinnoijana. Kustannuksia hankkeesta ei kunnalle juurikaan synny, koska Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry vastaa hankkeen omarahoitusosuudesta.

Kesäteatterin katsomo on katettu kesäaikana. Myös näyttämön kattaminen varmistaa sekä kesäteatterin että muiden esitysten onnistumisen sateelta suojassa.

Näyttämön kattaminen laajentaa Kaunisniemen käyttömahdollisuuksia merkittävästi ja mahdollistaa mm. konserttien järjestämisen sekä pienentää epävakaisten säiden aiheuttamia riskejä tapahtumien järjestäjille. Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry on Kaunisniemen kesäteatterialueen pääasiallinen käyttäjä, ja hankkeen yhtenä tavoitteena on monipuolistaa alueen käyttöä.

Katsomon kate on jo itsessään nähtävyys, ja se yhdessä näyttämön katon kanssa muodostaa uuden visuaalisesti mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Katoksen rakentamisen yhteydessä näyttämön takaosaan rakennetaan huoltorakennus, johon sijoitetaan taukotila, varasto, tarpeisto-, työkalu- ja tekniikkavarasto sekä vedetön wc.

Rakennustyöt käynnistyvät heinäkuussa 2020 nykyisten rakenteiden purkamisella, ja purkutyöstä vastaa Suomussalmen Näyttämöyhdistys talkoovoimin.

Uusien rakenteiden rakentaminen alkaa loppukesällä, ja rakennustyö on tarkoitus saada valmiiksi kesän 2021 näytäntökauteen mennessä.

 

Kokonaiskustannukset: 148 065,00 euroa
Julkinen tuki (Leader 60 %): 88 839,00 euroa
Strategian painopiste: käsikynkässä
Alue: Suomussalmi
Toteutusaika: 1.4.2020–31.12.2021
Rakennus- ja LVI-urakasta vastaa Suomussalmen Rakennustoimi Oy, sähköurakoitsija on Manner-Suomen Sähkö Oy.

 

Lisätiedot:

Suomussalmen kunta: elinvoimakoordinaattori Anu Komulainen p. 044 777 3171. kulttuurituottaja Joni Kinnunen, p. 044 511 9871 tai tekninen johtaja Niina Kinnunen p. 044 777 3380

Suomussalmen näyttämöyhdistys: Antti Väyrynen p. 040 820 9313

Suomussalmen näyttämöyhdistyksen logo