Ajankohtaista

loka 07

Yt-neuvottelut työllisyyspalveluissa

Suomussalmen kunnanhallitus päätti 6.10.2020 kokouksessaan käynnistää neljää työllisyyspalveluiden vakinaista työntekijää koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yt-neuvottelujen tarkoituksena on vähentää pysyvästi työllisyyspalveluiden nykyisiä toimintoja ja niihin liittyvää henkilöstökuluja, jotta Kainuun kuntien työllisyyden kuntakokeiluun liittyvien uusien toimintojen myötä työllisyydenhoidon kokonaiskustannukset eivät kasvaisi merkittävästi.

Alustava arvio vähennettävästä määrästä on yksi henkilötyövuosi. Tavoitteena on säilyttää työnohjaustoiminnassa resurssit tasolla, joka mahdollistaa työnohjauksen sitä tarvitseville asiakkaille. Mahdollisuudet jakaa ja kohdentaa uudelleen työnohjaustehtäviä selvitetään. Toimenpiteet henkilöstökulujen alentamiseksi voivat olla osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.

Ennen yt-menettelyn aloittamista selvitettiin muita tapoja ratkaista työllisyyspalveluiden toiminnallisten muutosten mukanaan tuomat henkilöstökysymykset.

Ensimmäinen kokous pidetään 14.10.2020. Neuvottelut kestävät vähintään 14 päivää.

Taustaa

Suomussalmen kunta päätti marraskuussa 2019 osallistua Kainuun kuntien työllisyyden kuntakokeiluun, jonka aloittamista tammikuun alusta 2021 on valmisteltu vuodesta 2019 lähtien.

Työllisyyden kuntakokeilu muuttaa olennaisesti ja pysyvällä tavalla Suomussalmen työllisyydenhoitoa. Kuntakokeilu on määritetty jatkumaan kesäkuuhun 2023 saakka, mutta se mahdollisesti jatkuu sen jälkeenkin, jos uudet työllisyydenhoidon rakenteet vakiintuvat pysyväksi työllisyydenhoidon malliksi.

Kuntakokeilun myötä kunnan työllisyydenhoitoon siirtyy uusia tehtäviä TE-hallinnolta 1,5 htv verran. Siirtyvät tehtävät poikkeavat sisällöltään ja osaamisvaatimuksiltaan olennaisesti työpalvelukeskuksen työntekijöiden nykyisistä tehtävistä. Koska tehtäväkokonaisuus muuttuu merkittävällä tavalla, on kunnassa valmisteltu yt-menettelyn aloittamista koskien työllisyydenhoidon työntekijöitä. Myös kunnan talouden heikkenevä trendi ja nykyisen työnohjaukseen painottuvan työllisyydenhoidon pienehkö asiakasmäärä huomioon ottaen on yt-menettely arvioitu ajankohtaiseksi.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi