Ajankohtaista

syys 01

Maalauksia ja veistoksia Galleria Kiepissä

Jari Janssonin ja Sakari Matinlaurin yhteisnäyttely on esillä 2. – 30.9.

Jari Jansson (s. 1953 Kokkola) on tunnettu sumuisista maisemista ja heinäseipäistä.
“Janssonin taiteellinen sato, siveltimellään ja kynällä kulkemansa sarat, ovat tervetullut peili pohjalaisten lisäksi kaikille Suomemme heimoille. Ne vaativat hiljaa ja kauniisti tunnustamaan jotakin perinpohjaista meistä itsestämme.” Janssonilla on oma galleria Raahessa.

Sakari Matinlauri ( s. 1957 Liminka) on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen teoksiaan on julkisissa ja yksityiskokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla. Matinlauri on valmistunut Lahden Taidekoulusta 1982 ja työskentelee Oulun Pikisaaressa.

Koronan vuoksi avajaisia ei pidetä.

Näyttely on avoinna ma-to 10-19, pe 10-16.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi