Ajankohtaista

huhti 08

Hannastiina Piikivi on Suomussalmen uusi liikuntasihteeri

Tradenomi Hannastiina Piikivi on valittu Suomussalmen kunnan liikuntasihteeriksi. Hän siirtyy Suomussalmen kunnan teknisten palvelujen toimistosihteerin tehtävistä liikuntasihteerin virkaan 1.7.2020.

Virkaan hakeminen ei ollut mikään päähänpisto, sillä Piikiven mielessä on jo useamman vuoden ajan ollut ajatus, että jos liikuntasihteerin paikka tulee avoimeksi, niin hän hakee sitä.

”Liikuntasihteerin paikka tuntuu omalta”, liikunnalliseksi ihmiseksi itseään luonnehtiva Hannastiina Piikivi kertoo. Jo pikkutyttönä hän huomasi liikunnan eri muodoissaan olevan energian ja hyvän olon tuoja.

”En ole kilpa- saati huippu-urheilija”, Suomussalmen Rastin naisvoimistelujaoston (nykyisin tanssi- ja voimistelujaosto) entinen puheenjohtaja kertoo. SuRan järjestämiä jumppia aikanaan itsekin vetänyt Piikivi jumppaa tällä nykyä kotonaan Facebookin ja Youtuben jumppavideoiden tahdissa, koska ryhmäliikunnat ovat tauolla. Kotijumpan ohella perheen koira vie emännän lenkkeilemään. Liikunnallisiin harrastuksiin lukeutuu myös avovesiuinti.

Vapaa-aikaa haukkaa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen työn ohella. Tavoitteena on valmistuminen ensi vuonna. Tutkinnon suorittaminen on liikuntasihteerin työn lisäksi toinen unelma, jota hän on päässyt toteuttamaan.

Vapaa-aikana opiskelun ja liikkumisen ohella tuleva liikuntasihteeri leipoo ja laittaa ruokaa mielellään.

”Ja puuhastelen puutarhassa”, hän vielä naurahtaa.

 

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista

Suomussalmi