Ajankohtaista

Joonas Kallio hopeamitalin ja palkintoshekin kanssa. Kuva Teemu Lahti
loka 19

Pienelläkin euromäärällä voi olla iso merkitys

Suomussalmen kunta tukee pienillä summilla arvokisoihin osallistuvien urheilijoiden matkoja. Harvinaisempi sponsoriopimus on viimeksi tehty kansainvälisen tason ampumaurheilija Joonas Kallion kanssa.

Kajaanilainen ampumaurheilija Joonas Kallio, 31, mietti jokin aika sitten urheilu-uransa mielekkyyttä, koska rahaa Italiassa pidettyihin EM-kisoihin matkustamiseen ei ollut.

Kaatuisiko Kallion päätavoite, olympiapaikka Tokion kisoihin, siihen, ettei näyttökisoihin löytyisi matkarahoja?

Suomussalmen Urheiluampujat ry on tukenut edustusurheilijaansa, ja kesällä tuki konkretisoitui käyntiin Suomussalmen kunnantalolla, kun yhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Sand ja Kallio kävivät esittäytymässä ja ehdottamassa sponsorisopimusta.

Kunnalta saatu 600 euron tuki on omalta osaltaan mahdollistamassa kilpailumatkat kotimaassa ja ulkomaille.

”Pohjoisen urheilija saa olla jatkuvasti tien päällä matkatessaan Etelä-Suomeen kilpailemaan”, kajaanilainen kertoo.

Lennot ulkomaille maksavat nekin. Kallio on viime aikoina kilpaillut Italiassa Bolognassa EM-kisoissa ja Itävallassa sotilaiden kansainvälisissä ampumaurheilukisoissa. Vastikään hän oli Ranskassa Eurooppa-cupin finaalissa. Chatêaurouxin kisoista tuli myös menestystä: Kallio tähtäsi hopeaan isopistoolissa ja vakiopistoolissa hän oli yhdeksäs. Kotimaahan tehdyn pikapyrähdyksen jälkeen ampuja suuntaa Kiinaan sotilaiden olympialaisiin. Loppuvuodesta on vielä mahdollisesti Bundesliigan kisoja Saksassa.

Kallio kiittää työnantajaansa puolustusvoimia ja Kainuun prikaatia joustavuudesta ja urheilumyönteisyydestä.

Vielä ei Kalliolla ole matkalippua Tokion olympialaisiin lunastettuna, mutta aikaa on vielä ensi kevääseen. Viimeinen olympiapaikka jaetaan toukokuussa Tsekeissä. Olympiapaikan ohella Kallio luonnollisestikin tavoittelee mahdollisimman hyviä ammuntoja ja sitä kautta sijoituksia muissa kisoissa.

Joonas Kallio.
Ranskassa Chatêaurouxissa pidetyssä Eurooppa-cupin finaalissa Kallio tähtäsi hopeaan isopistoolissa ja vakiopistoolissa hän oli yhdeksäs. (Kuva: Teemu Lahti)

Suomussalmen Urheiluampujat ry tunnetaan kotimaassa etenkin pistoolilajien huippuna.

”Ruutilajien SM-kisoissa seura nappasi kaikki joukkuemestaruudet”, Kallio kehaisee.

Joonas Kallion oma päälaji on olympialaji 10 metrin ilmapistooli, mutta myös 25 metrin pistoolilajit sujuvat.

”Ilmapistoolilla ammutaan aina sisätiloissa, joten pohjoisen talvi ei haittaa harjoittelua”, Kallio vielä naurahtaa.

Suomussalmi sponsoroi ja tukee omia urheilijoitaan

Suomussalmen kunta tukee arvokisoihin osallistuvien suomussalmelaisurheilijoiden kisamatkoja pienellä summalla. Sponsorisopimuksia aikuisten sarjoissa kansainvälisesti menestyvien urheilijoiden kanssa on tehty harvoin.

”Sponsorisopimuksella haetaan positiivista näkyvyyttä kunnalle”, kunnanjohtaja Erno Heikkinen kertoo.

Tämän vuoden loppuun kestävällä sponsorisopimuksella kuntamarkkinoinnin ohella autetaan Kalliota saavuttamaan päätavoitteensa, eli paikka Tokion olympialaisiin.

 

Artikkeli on pienin muutoksin julkaistu myös Ylä-Kainuu -lehdessä 17.10.2019.

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista