Ajankohtaista

touko 13

Talentti-hankkeessa tunnistetaan osaamista oppimisympäristöissä

Opinnollistaminen on Talentti-hankkeen keskeinen tavoite. Opinnollistamiseen sisältyy eri työpaikoilla tehtävä oppimisympäristöjen tunnistaminen, jossa työpaikoilla tapahtuvaa työtä verrataan ammatillisten perustutkintojen tavoitteisiin. Oppimisympäristön tunnistamisraportti tehdään jatkossa PAIKKOjärjestelmän avulla.

Tunnistetussa oppimisympäristössä työskentelevä henkilö, jolla ei vielä ole ammatillista tutkintoa, saa jatkossa PAIKKOjärjestelmän avulla tehdyn osaamistodistuksen esimerkiksi työkokeilujaksostaan. Todistuksessa kerrotaan, mihin tutkinnon osiin ja tavoitteisiin liittyvää osaamista henkilöllä on työpaikalla todettu. Todistukseen voidaan kirjata lisäksi, jos henkilö osoittaa erityistä taitavuutta jollakin ammatillisen perustutkinnon osa-alueella.

Osaamistodistus toimii laajennettuna työtodistuksena työnhaun tukena tai todistuksena ammatillisesta osaamisesta henkilön pyrkiessä suorittamaan ammatillista tutkintoa oppilaitokseen.

Kaaviokuva osaamisen tunnistamisesta Talentti-hankkeessa.
Osaamisen tunnistamisen kaavio Talentti-hankkeessa.

Tunnistettuja oppimisympäristöjä on tulossa työpaja Hanslankareille, työpalvelukeskus Miiluun, kunnan eri työpisteisiin ja yrityksiin. Oppimisympäristöjä on suunnitteilla muun muassa liiketoiminnan, ravintola- ja cateringalan, logistiikan, kone- ja tuotantotekniikan, puutyön, rakennustekniikan, eläintenhoitajan ja puhdistus- ja kiinteistöpalvelualan ammatillisiin perustutkintoihin liittyen.

Tällä hetkellä Talentti-hankkeeseen on kirjattu noin 70 asiakasta, josta useat ovat jo joko aloittaneet ammatilliset opinnot, oppisopimuskoulutuksen, työkokeilun tai työllistyneet avoimille markkinoille. Kymmenkunta asiakasta suorittaa parhaillaan Eväitä Opinnälkään -työvoimakoulutukseen kuuluvaa harjoittelujaksoa yrityksissä tai kunnan työpisteissä. Usealle koulutuksen osallistujalle on tiedossa harjoittelun jälkeen ainakin kesätöitä, osa aikoo hakea opiskelemaan. Syksylle on suunnitteilla vielä kolmas Eväitä Opinnälkään -koulutus. Koulutusta on tulossa syksyn aikana myös työpaikkaohjaajille.

Lisätietoa hankkeesta projektipäällikkö Minna Saastamoinen, p. +358 44 777 3149, minna.saastamoinen@suomussalmi.fi

Jaa artikkeli:

Ajankohtaista